Topmost


Topmost perustettiin vuonna 1964 ja bändi pääsi 1965 esiintymään Helsingin oppikoulujen koulubileisiin ja Polin pop-tansseihin. Topmostin ensimmäinen kokoonpano hajosi kuitenkin keikkojen puutteeseen jo seuraavana kesänä.



Syksyllä 1965, bändi koottiin uudelleen, kun Gugin, Harrin, Hollen ja Kari ”Yogi” Laakson joukkoon liittyivät 13-vuotias rumpali Kisu Jernström ja kosketinsoittaja Arto ”Poku” Tarkkonen.

KARVAPÄÄLISTAN YKKÖNEN -TOPMOST

Bändin ensisingle The In Crowd ja Alone and Forsaken julkaistiin toukokuussa1966, jolloin kitaraa soitti jo Eero Lupari.

Kesän keikkojen myötä bändin suosio kasvoi ja Topmost alkoi pian nousta kohti kärkeä Stumpin Karvapäälistalla. Syksyllä levytettiin vielä käännöshitit Näen mustaa vain ja Eleanor Rigby. Uudenvuodenaattona 1966 Topmost matkasi viikon kiertueelle Tukholmaan ja saavutti erinomaisen menestyksen.

Vuoden 1967 alussa Topparit levyttivät Tukholmassa singlen Candy Girl / Two Kinds Of Lovers, josta äänitettiin myös suomenkielinen versio Aivan ehdoton / Hän sinut jättää. Keikkoja tehtiin ympäri Suomea ja popparikansa oli innoissaan. Bändi nousikin pian ohi Jormasin Stumpin Karvapäälistan ykköseksi.

Toukokuussa 1967 Topmost esiintyi The Beach Boysin lämmittelybändinä Helsingin täpötäydessä Messuhallissa. Saman vuoden kesällä, kymmenen päivän Tanskan kiertueen jälkeen, bändi aloitti esikoisalbumin äänitykset Finnvoxin studiolla. Vuonna 1968 valmistuneen albumin lisäksi julkaistiin myös Procol Harumin jättihitti A Whiter Shade of Pale nimellä Merisairaat kasvot. Bändin viimeinen single Meni remonttiin tehtiin keväällä 1968. Topparien viimeinen keikka oli Riihimäellä saman vuoden syyskuussa

Topmost kokoontui uudelleen vuonna 1987, jolloin tähtäimeksi asetettiin vuoden 1988 Provinssirock-festivaali. Tämän jälkeen Topmost esiintyi 90-luvulla aika ajoin, mutta 2000-luvulla bändi alkoi keikkailla useammin, noin kymmenen kertaa vuodessa.

Topmost on yksi niitä harvoista 60-luvulla aloittaneista kokoonpanoista, joka esiintyi vielä 2000 luvulle tultaessa alkuperäisessä kokoonpanossaan.

Toinen päälaulusolisti Gugi Kokljuschkin menehtyi keväällä 2025 vakavaan sairauteen.

Vuonna 2007 kuolleen Poku Tarkkosen paikan täytti vuoteen 2024 saakka Tommi Lindell. Tommin tilalle keväällä tuli 2025 Mikko Rintanen.

Harri, Holle, Kisu, Eero ja Mikko jatkavat innokkaina 60-luvun musiikin soihdun kantamista

www.topmost.fi